Maahanmuutto kaupunginvaltuuston hampaissa

”Maahanmuuttajien kotoutus lämmitti keskustelua – Uutisvuoksi ”. Ihan hyvä, koska ilmastonmuutos ei ole lämmittänyt Suomea tai Imatraa tänä talvena lainkaan.

Valtuustoryhmämme puheenjohtaja Timo Härkönen penäsi 15.3.2021 perustellusti Imatran kaupungin ensimmäisessä etäkokouksessa omassa puheenvuorossaan kotouttamisohjelmaa käsittelevässä kohdassa kotoutettaville vastuuta ja velvollisuuksia suomalaista yhteiskuntaa kohtaan. Monien hämmästykseksi hän saakin osakseen muutamalta valtuutetuilta sellaista moraaliposeeraamista ja asian vierestä avautumista, että huh huh!

Valtuutettu Arto Siitonen (sd.) lausui käsiteltävässä asiakohdassa Härkösen puheenvuoron jälkeen:

– ”. Minkälaista osaamista maahanmuuttajat maahan tuovat.. Siellä on erilaisia asiantuntijoita, korkeasti koulutettuja henkilöitä, siellä on opiskelijoita ja niin edelleen. Ja miun mielestä on epämiellyttävää, jos me lähdemme yleisesti yleisellä tavalla leimaamaan heitä toisen asteen ihmisiksi. Joskus tuntuu siltä, että me unohdamme sen. Ylipäätään ihminen ei voi valita sitä mihin maanosaan, mihin kansaan, mihin sukuun, mihin perheeseen hän syntyy, sille kukaan meistä ei mahda yhtään mitään. Mutta me voimme auttaa ihmisiä ihmisarvoiseen elämään ja kunnioittaa toinen toisiamme ja auttaa heitä elämässä eteenpäin vastuulliseksi yhteiskunnan jäseneksi, mie uskon siihen, että monikulttuurisuus on rikkaus enkä näe sitä uhkana tässä meidän maassamme. Me emme tule, jos me ajatellaan meidän taloudellista taikka sitten tuota väestöllistä huoltosuhdetta, ni me emme tule jatkossa selviämään ilman maahanmuuttajia. Että täs on monta tällaista puolta.”

Kauniita sanoja ja arvoja Siitoselta mutta oikeasti, siis mitä!!? Olemme hämmentyneitä.

Valtuustoryhmämme puheenjohtaja penäsi kyseiseen käsiteltävään kohtaan suomalaisen yhteiskunnan pelisääntöjen, vastuullisuuden ja velvollisuuksien huomioimista kotouttamisohjelmaan eikä kenenkään yksittäisen valtuutetun ideologista moraaliposeeraamista.

Kukin tietysti tavallaan ja arvostamme toki jokaisen valtuutetun lausumaa, mutta osaavatko muut valtuutetut kunnioittaa esim. perussuomalaisten lausuntoja provosoitumatta? Vaikuttaakin, että olipa mikä tahansa perussuomalaisten esiin tuoma asia niin tiettyjen piirien tietyt henkilöt lämpenevät heti käydäkseen taistoon perussuomalaisia vastaan. Eipä siinä, sellaista demokratia on, olemme toki valmiina taistoon.

Arto Siitonen (sd.) jatkaa vielä puheenvuorossaan:

– ”Ettei siellä ole mitään oikopolkuja ole niin sanottuun kantaväestöön verrattuna.”

Kyllä muuten on. Linkin kautta hieman lisää tietoa.

–”Sinä, joka tulet rehellistä ja alun perinkin oikeaa reittiä töihin Suomeen olet kakkoskastia. Myös perusteettomat turvapaikanhakijat menevät aina edelle”, Kauma toteaa Twitterissä.

Epämiellyttävän totuuden esiin tuominen saattaa toki aiheuttaa näille paikallisille haihattelijoille utopioiden murtumista. Kenenkään, etenkään poliittisen aktiivisen henkilön ei kannata sulkea silmiä, korvia tai suutaan todelliselta arkirealismilta.

Valtuutettu Sanna Priorin (kok.) mainitsema ”sydämen sivistys” ei vastaa mielestäni tämänhetkistä arkirealismia, mikäli tarkastellaan esim. suurten suomalaisten kasvukeskusten integroitumiseen tähtäävään kotouttamisohjelmien tuloksia. Kääntämättä huomiota lainkaan esim. Ruotsin suuntaan.

Lisäksi Sanna Prior (kok.) mainitsi puheenvuorossaan:

-”Ja mie kyl oon erimieltä siitä, kun Timo sano, et ei oo mitään, tota, tai ehkä Timo ei ehkei sitä suoraan sanonut, oisko meillä jotain opittavaa ulkomaalaisilta ni.”

Tuollaista ei Härkönen maininnut. Mitähän Prior otaksuu Härkösen ajattelevan vai mitä hän tarkoittaa? Antaako hän ymmärtää heiluttelevansa ”suvaitsemattomuuskorttia” meidän suuntamme? Ihan vaan omassa mielessä ja on lausua sen ääneen? Kannattaa siis oikeasti kuunnella mitä kukin mainitsee puheenvuoroissaan. Näin ollen ei kannattane lähteä ensimmäisenä ylitulkitsemaan tai ylireagoimaan toisten puheenvuoroja? Härkönen penää ainoastaan vastuiden ja velvollisuuksien painottamista kotouttamisohjelmassa. Olisiko siitä hyötyä tai haittaa kenellekään?

Vielä yhtenä positiivisena seikkana valtuuston keskusteluista, saatamme muuten kulkea tulevaisuuden Imatralla maksuttomalla joukkoliikenteellä!? ✌??

https://www.verkkouutiset.fi/il-osa-turvapaikanhakijoista-voi-saada-tyoluvan-jonon-ohi/?fbclid=IwAR2AbdBQPOX7xasH5eJ9830qK7DqlWls–sGa4pMY-7suevVSriEh6p6gqM#79cffb75

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa