Pysäytetäänkö globaali ilmaston lämpeneminen Imatralla???

Imatran kaupunkikehityslautakunta päätti 21.11.2023 käyttää 92000€ veronmaksajien rahoja hankkeeseen, missä tutkitaan Helsingin ja Turun kaupunkien kanssa rakennustyömaiden työkoneiden ilmastovaikutuksia!!! Rahalla saadaan akkukäyttöinen kaivuri kahdeksi kuukaudeksi imatralaiselle työmaalle. Imatran Seudun Perussuomalaiset yrittivät estää tämän hölmöyden, mutta hävisi äänestyksen äänin 8-3. Ohessa Lasse Oinosen, ennen lautakunnan äänestystä pitämä puheenvuoro:

Olemme aikeissa myöntää 92000€ yhdelle akkukaivurille.
Tilanteessa jossa kaikki tämä toteutetaan velkarahalla.
Hankkeessa mukana Helsinki, Turku ja… Imatra. Tämä on
ensinnäkin kertakaikkisen naurettava viiteryhmä, jossa
Imatralla ja meidän työmailla… tai varsinkin niiden puutteella
ei ole tähän tutkimukseen muuta kuin maksajan rooli.
Rakentamisessa käytettävien työkoneiden ja kuljetusten
päästöt muodostavat merkittävän osan kaupunkien
kasvihuonekaasupäästöistä.
Tämä suora lainaus esityksestä. Voin samoin väittää että
tällä hetkellä rakentamisen osuus noista päästöistä on
minimaalinen.
Imatran hiilidioksidipäästöt ovat vähentyneet
dramaattisesti viimeisen 3 vuoden aikana, Saimaalla ei
kulje enää jäte/polttoöljyllä kulkevia rahtilaivoilla,
raskas liikenne itään ja idästä on loppunut täysin,
venäläiset dieselveturit eivät saastuta imatran ilmaa,
Imatran Lämmön vihreän energian investoinnit etenevät
vauhdilla.
Tämän tutkimuksen pystyvät Helsinki ja Turku tuhansilla
työmaillaan hoitamaan hienosti. Ja en epäile hetkeäkään
ettemme saisi tutkimustuloksia näistä sähkövempeleistä
niitä markkinoivilta tahoilta, kun sen aika koittaa.
Näinä taloudellisesti kriittisinä aikoina en näe järkevänä
leikata liikunta ja opetuspalveluista ja samalla kylvää
kuntalaisten velkarahaa näin vastuuttomasti.
Niimpä esitän ettei kaupunkikehityslautakunta osallistu
sähköisten työkoneiden pilotointihankkeeseen.

Kirjoitettu 21.11.2023

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa